Isä täytti 70v, eikä ollut mitenkään helppoa keksiä lahjaa ihmiselle, joka on tavallaan vaatimaton mutta toisaalta nauttii kyllä huomion osoituksista. Myöskään rahaa mihinkään hienoon ostettuun lahjaan ei ollut, niinpä ajattelin tehdä isälle scrappialbumin. Soittelin isän sisaruksille ja kyselin kuvia isästä. Ajattelin että kuvat ovat jotain aikuisiän kuvia, mutta yllätys oli valtava kun sieltä löytyi lapsuuskuviakin ja pienimmässä isä oli 3 viikkoa!! Isä oli hyvin otettu albumista ja päivitteli kovaa työtä minkä olin hänen lahjansa eteen tehnyt.

706253.jpg

Soitin Valtimon kirkkoherranvirastoon, jonne selvitin asiani ja sieltä löytyi isän kastetodistus tai siis sain kopion toimituskirjasta. Itse otin kopion valokuvapaperille, joka on happovapaata. Valokuvan alustin harmaalle kartongille ja kuvaan löysin metallikulmat tilpehöörilaatikostani. Harmaaseen kartonkiin, jolle alustin myös kuvan, kirjoitin sen mitä tiesin kuvasta ja leikkasin sen suiroiksi. Paperi oli jonkinlaisesta vintage-vihkosesta, jonka ostin Tampereelta Papruksesta. Kuvan alla on kehystarra, jostain Tiimarin tarra-arkista.